Kiertäminen konserniyksiköissä johti kaksoisrooliin

Staff Plussan myyntijohtaja Kai Karrenberg kertoo Meri Halosen olleen loistava löytö vaativaan tehtävään oman konsernin sisältä

Kesällä listautuneen VMP Oyj:n yritysvalikoima pitää sisällään valtavan tarjonnan erilaisia työelämän toimintoja. Niihin on hyvin kattavasti viime vuosina tutustunut Meri Halonen, joka aloitti kesän jälkeen VMP Helsingin ja samoissa tiloissa toimivan Staffplussan yhteisenä HR-resurssina.

Kasvava ja kehittyvä VMP-yhtiö mahdollistaa henkilöstölleen laajat etenemismahdollisuudet eri yritystensä sisällä. Merin uusi toimenkuva on esimerkki yritysostojen kautta syntyneestä uudesta työpaikasta, johon paras osaaja löytyi erittäin läheltä.

Meri kertoo aloittaneensa työuran VMP:llä jo opiskeluaikana. ”Alkuaikojen vuokratyösuhteita hoitavasta HR-koordinaattorista kasvoin HR-konsultiksi keskittyen lähinnä rekrytointeihin ja soveltuvuusarvioihin. VMP:n ostaessa Romana Managementin, siirryin melko pian heidän palvelukseensa ja aloitin perehtymisen organisaation ja johtamisen kehitystyöhön, työyhteisöjen parissa tehtävään työhön sekä haastavampiin rekrytointeihin ja soveltuvuusarviointeihin.

Meri Halonen palasi Romanasta VMP Varamiespalveluun Helsinkiin vasta perustettuun esimiesrooliin, jonka tarkoituksena on hitsata samoissa tiloissa toimivat, mutta erilaisin yrityskulttuurein varustetut HR-tiimit yhteen.

Staff Plussan myyntijohtaja Kai Karrenberg kuvailee Meriä innovatiiviseksi tiimipeluriksi, jonka työkalupakissa on paljon ongelmanratkaisukykyä. ”Meri on avainasemassa yritystemme kasvustrategian toteutumisessa. Hänen tavoitteenaan on yhdistää molemmat tiimit lähemmäksi toisiaan ja hyödyntää molemmista toimintamalleista niiden parhaita osia. Merkityksetöntä ei ole myöskään henkilökemia. Meri on helposti lähestyttävä, kuunteleva ja oikeudenmukainen, ihmiset pystyvät tukeutumaan häneen, kun mahdollisia eroavaisuuksia yrityskulttuureissa ilmenee.

 

Kuva: Merin tavoitat parhaiten Helsingin toimistolta, jonka tiloissa sekä VMP että Staff Plus toimivat.